2.1.2016

VUOSI 2015 (1/2)


Ihanaa uutta vuotta 2016!  (kirjoitin tähän oikeasti ensiksi 2015.. :-D) Oma vuodenvaihteeni sujui oikein mukavasti, toivottavasti teidänkin. :-) Tosin pari päivää sitten sain kamalan flunssan jota parantelen tässä yhä. Ennen kuin aloitan uuden vuoden kunnolla ajattelin vielä palata mennenn vuoden muistoihin, asioihin jotka jäivät päällimäisenä mieleen ja joita olen valokuvannut. Yritin löytää kollaaseihin mukaan myös ''uusia'' kuvia, etteivät ne koostuisi pelkästään jo täällä blogissa nähtävillä olevista otoksista. Jaoin tämän vuosikatsauksen lisäks kahteen osaan, ettei asiaa tulisi liikaa yhteen postaukseen. Katsotaan nyt siis mitä kuului melko tapahtumarikkaan vuoteni 2015 alkuun:

2k151Tammikuu-maaliskuu. Heti vuoden toisena päivänä lähdettiin äidin kanssa Krakovaan. Kaupunki oli kaunis, ruoka hyvää. Käynti Auschwitzissa jäi mieleen selvimpänä. Varmasti mielenkiintoisin ja järkyttävin paikka jossa olen koskaan käynyt. Helmikuussa koitti kauan odotettu wanhojen päivä, joka meni ohi silmänräpäyksessä. Tanssien jälkeen juhlittiin kahdetkin jatkot. Toinen suuri saavutus helmikuulta oli meidän AudioSubtitle-musikaalimme esitykset! Oli aivan mahtavaa saada monen kuukauden vaiherikas projekti päätökseen, ja vielä oikein kunnialla. Koko vuoden surullisimpia hetkiä oli rakkaan pappani poisnukkuminen samana kuukautena. Sen jälkeen olenkin käynyt melko paljon enemmän mummin luona, joka saa aina yhtä hyvälle mielelle. Maaliskuussa täytin 18, mutta hirveästi muuta merkittävää ei tapahtunutkaan. Autokoulu vei aikaa ja jännitys inssistä alkoi kasvaa.

2k152Huhtikuu & toukokuu. Huhtikuussa päätin leikkauttaa hiukset lyhyiksi, ja siihen päätökseen olen ollut todella tyytyväinen. Tuon ylärivin kuvan jälkeen kävin ottamassa vielä muutaman sentin pois. Huhtikuussa koukutuin täysin Criminal Minds -ohjelmaan ja käytin jopa aamun hyppytunteja sen katsomiseen. Kuun vaihteessa sain vihdoin ajotunnit suoritettua ja inssin läpäisemisen kautta kortin taskuun! Heti seuraavana yönä lähdimme Prahaan. Tämä oli mun ja Nikon ensimmäinen yhteinen matka, vaikkei kahdestaan oltukaan. Siellä kevät oli jo pitkällä ja kaupungin tutkiminen sai hymyilemään. Pari viikkoa myöhemmin vietin ihanan viikonlopun Eveliinan kanssa meillä ja Helsingissä, kun menimme Sunrise Avenuen konserttiin. Nostalgian määrä oli huipussaan ja meillä oli älyttömän hauskaa. Kuun lopussa koitti viimeinen koeviikko ennen kesälomaa ja toisen lukiovuoden loppumista.

2k153Kesäkuu & heinäkuu. Koulun lakkiaisjuhlan jälkeen kävimme Anitran kanssa Sini-Tuulin valmistujaisissa ja minä menin mökille yöksi. Seuraavat pari viikkoa olin töissä, ja senkin jälkeen vielä parissa paikassa muutamia päiviä lisää. Juhannus vietettiin isolla porukalla Himoksella muusiikin, paljuilun ja valvottujen öiden merkeissä. Monena kesäiltana käytiin Nikon kanssa ajelemassa ja valokuvaamassa, vaikkei säät aina sallineetkaan. Heinäkuun alussa ostin uuden puhelimen ja parin päivän jälkeen suuntasimme äidin kanssa viikoksi Joensuuhun sukulaisten luo. Mukavan viikon jälkeen perheeseemme liittyi pieni koiranpentu Luna, josta seurasi loputtomasti rakkautta ja rapsutuksia. Valitettavasti tämä pieni karvakorva palasi takaisin kasvattajalleen, jossa hän nytkin saa viettää koiran päiviä. Tätini kanssa kävimme minilomalla Kotkassa ja pääsin myös näkemään Muumimaailmaa pienen Armin seurana. :-) Mökkeilin paljon edellistä vuotta enemmän ja aurinkokin jaksoi muutamana päivänä paistaa!


Siinä oli mun viime vuoden ensimmäinen puolisko, miltäs kuulosti? Aluksi ajattelin etten keksi mitään sanottavaa, mutta lopulta mieleen tuli yllättävän paljonkin muistoja. Tähän ensimmäisen osan loppuun ajattelin vielä esitellä mun viimevuoden musiikkilemppareita! Kuuntelin paljon vanhoja suosikkejani kuten Paramorea ja Daughteria, mutta löysin myös kaksi ihan huippua ja minulle uutta miesartistia: James Bay & Troye Sivan. Molempien uudet albumit ovat mahtavia. Suosittelen siis kuuntelemaan, tässä esimerkiksi pari hyvää kappaletta molemmilta:








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti