15.11.2016

TÄLLÄ HETKELLÄ


maisema

Heippa! Monen viikon tauon jälkeen uskalsin vihdoin avata bloggerin ja nyt mietin mitä kirjoittaa. Lokakuun lopun ja tän marraskuun alun tapahtumien takia mun kuvaus- ja kirjoitusfiilis on ollut poissa kokonaan. Ja oikeastaan se on ollut ihan hyväkin, koska oon saanut rauhassa olla vaan ja lisäksi ideoida postauksia ja varsinkin videoita loppuvuodelle. Tällä hetkellä mulla on vahva fiilis siitä, että lähiviikkoina ja kuukausina saatan olla enemmän läsnä youtuben puolella, mutta varmasti tännekin riittää asiaa. :-)

Anyways, positiivisiin kuulumisiin. Ajattelin postauksen otsikkoon liittyen listata muutaman pienemmän ja suuremmankin syyn siihen, miksi viime aikoina on jaksanut hymyilyttääkin:

Kenkien alla narskuva lumi
Matkakuume, joka saa oletettavasti piakkoin helpostusta (!!)
Sushilounas äidin kanssa
Joululoman suunnittelu
Ihanat ystävät jotka jaksavat aina kuunnella
Uuden musiikkisuosikin löytäminen
Oppilaiden hauskat jutut työpäivien piristyksinä 
Kuuma glögi & pikkuhiljaa alkavat jouluhulinat
Läheiset sukulaiset joiden kanssa ollessa tuntee kuuluvansa suurperheeseen 

Mä päätän tämän sekamelskatekstin näihin tunnelmiin ja lähden suihkuun, me palaillaan taas seuraavassa postauksessa.  Adiós!

ps, tää kuva on otettu menneenä kesänä mun puhelimella ja tykkään siitä edelleen ihan älyttömästi. Lg jaksaa edelleen miellyttää:-)




31.10.2016

LOOKBOOK - FALL 2016





Tässä se nyt on, video jonka suunnittelusta, kuvaamisesta ja editoinnista nautin ihan superpaljon! Sain tämän youtubeen viikko sitten, eli aika loppusyksystä, mutta pipolla ja hanskoilla höystettynä nämä asut sopivat hyvin marraskuun keleihinkin. :-) Toivottavasti piditte!!





19.10.2016

EPÄONNISTUNEET ASUKUVAT


Heips! Ajattelin nyt vihdoin jakaa oman versioni tästä ihan superhauskasta postaustrendistä joka on pyörinyt blogeissa jo pidemmän aikaa. Tässä "haasteessa" parasta on nimenomaan sen aitous ja samaistuttavuus (ja okei, kaikki hauskat ilmeet). Ennen poistin kaikki huonot otokset tallennustilaa viemästä, mutta nykyään muistan aina silloin tällöin laittaa niitä hauskimpia talteen. Joten pidemmittä puheitta: tässä mahtavat vinkit siihen, miten saan itsestäni juuri ne parhaat kuvat:

hiukset2
hiukset1
Kun asettelen hiuksia hyvin kesken kuvauksen mitä suurimmalla antaumuksella.

IMG_0308
Kun päätän valaista kuvia oikein kunnolla! :-D (eli jätän kameraan vahingossa väärät asetukset)
pimeä
Kun edellisen vastapainoksi käännyn kohti pimeintä nurkkaa ja käännän kasvot vielä varmuudeksi kohti maata. 

what
whaat
Kun yksinkertaisesti sählään ja ajattelen jotain ihan muuta. Nämä on just niitä "jäiköhän hella päälle" -ilmeitä.
silmät
silmät2
Viimeisenä muttei vähäisimpänä, kun silmät menee kiinni kesken kuvan ja näytän vähintään kolmen promillen humalassa olevalta. Nää on mun suosikkeja kun luen toisten vastaavia postauksia, nauroin tätäkin alempaa kuvaa niiiin paljon :-D


Sellaisia huippuotoksia tällä kertaa. Kertokaa ihmeessä kiinnostaisko nähdä näitä jatkossa lisää! Mulla on nimittäin nyt jo muutama valioyksilö tallessa :-)




16.10.2016

SYYSFIILIKSIÄ MÖKILTÄ



de
mu

Mökkeily kuuluu tunnetusti suomalaisten kesään, mutta mun mielestä siellä on ihanan tunnelmallista syksylläkin. Nopeasti pimenevät illat eivät tietysti ole mikään lempparijuttu, mutta toisaalta silloin kynttilänvalossa chillailu ja rentouttava puusauna pelastavat paljon. Me siis vietettiin Nikon kanssa kahden yön verran syyslomaa mun isän mökillä, joka sijaitsee saaristossa. Kyseinen saari on kesän ulkopuolella aika hiljainen paikka, ja me nähtiinkin parin päivän aikana varmaan enemmän peuroja kuin ihmisiä. 

mo
pola
kuva

Parin päivän hiljaisuus ja rauha oli just sitä mitä mä oon kaivannu jo vähän pidempään. Tykkään ihan hirmusesti työskennellä alakoulussa, mutta välillä sille päivittäiselle hälinälle on hyvä saada vastapainoa. Nyt viikonlopun aikana onnistuin taas saamaan flunssan päälle, mutta uskon silti että sain tän pienen syysloman aikana akut ladattua tulevia viikkoja varten. 

Kuvien asu tulee muuten näkymään yhdellä tulevalla videolla, jonka kuvaaminen aloitettiin perjantaina. Oon siitä tosi innoissani, joten stay tuned!! :-) Muutenkin musta tuntuu että päässä on vaikka mitä kivoja videoideoita, kunpa valoisaa aikaa riittäisi vähän pidemmälle iltaan.. Anyways, ihanaa uutta alkavaa viikkoa kaikille! 








8.10.2016

SYYSKUUN SUOSIKIT





Viimekuun suosikkeja videolla! Mukana niin kosmetiikkajuttuja, syötävää kuin lempimusiikkiakin. Postasin tän siis youtubeen jo alkuviikosta, mutta ajattelin jakaa tännekin :-) Jos ylläoleva video ei toimi, videoon pääsee myös tästä.




4.10.2016

BURGUNDY BOMBER


Heips ja ihanaa lokakuun alkua! Syyskuun loppuajat täällä blogin puolella onkin ollut vähän hiljaisempaa, mutta tubeen latasin viikonloppuna mydayn johon pääsee tästä (mukana mm. hiusten ennen/jälkeen kampaajareissulta!). Anyways, tänään olis luvassa pitkästä aikaa asupostausta! Pari viikkoa sitten ostin Helsingistä aivan ihanan viininpunaisen bombertakin Monkista. Lauantaina tämä täydellinen syysvaate pääsi ensimmäistä kertaa päälle ja rakastuin entistä enemmän.

t
h
g
au
BOMBER MONKI  //  PAITA H&M  //  FARKUT GINA  //  KENGÄT NIKE
f

Näitä kuvia katsellessa tekee mieli saman tien lähteä farkkukaupoille, nämä ginan luottofarkut alkaa jo olla parhaat päivänsä nähneet.. Uusista hiuksista tykkään kyllä ihan älyttömästi! Mutta mitäs te piditte asusta, iskeekö bombertrendi teihin vai jättäisittekö mielummin kaupan hyllylle? :-)




20.9.2016

FALL WISHES



Mitä kaikkea haluaisin hankkia tänä syksynä?

syksy2

Kasvonaamioita syysiltojen hemmotteluhetkiin. Ihonhoito on alkanu kiinnostamaan mua tänä vuonna vähän enemmän, ja talven lähestyessä kauppojen hyllyt täyttyy toinen toistaan ihanimmista tuotteista! Ainakin Lushilta tulee varmasti hankittua jokin purnukka.

Syysvaatteita, erityisesti poolopaitoja ja uutena tuttavuutena farkkulappuhameita. Tykkään tästä retrotrendistä ihan älyttömästi! Plussana myös se, että nämä sopivat mulle hyvin työpäivien asuiksi. H&M:lta onkin laitettu tulemaan "pieni" tilaus.. :-)


syksy1

Kynttilöitä. Täytyykö tätä edes perustella? Erityisesti haluaisin jonkinlaisen suuren, vähintään kolmen sydämen vatikynttilän. Sisustukseen ja tunnelman luontiin liittyen lisäksi kaikenlaiset viltit ja tyynyt ruosteenoranssin sävyssä = 

Kirjoja. Oon vihdoin ja viimein saanut lukuinnon takaisin! Ja tällä kertaa en tosiaankaan puhu koulukirjoista, vaan omaksi iloksi lukemisesta. Yllä näkyy muutama toivelistalla oleva kirja, tosin tuon Potterin kanssa olen vähän siinä ja siinä sillä näytelmätekstit ei ole ihan niitä omimpia. Ja pakko myöntää, että tuon the girl on the trainin hankin menneenä viikonloppuna teemaan sopivasti rautatieasemalta, joten siitä ei enää tarvitse haaveilla. Uskon että se onkin lukulistalla heti seuraavana!


Tällaisia juttuja, mitäs piditte? :-) Ja jos teillä on omia listoja tai haaveilette samoista jutuista, laittakaa ihmeessä linkkiä & kommenttia!






17.9.2016

Q&A-VIDEO





Nyt videolla vastauksia teidän kysymiinne kysymyksiin! Toivottavasti pidätte, muistakaa tilata kanava! :-) Jos ylläoleva video ei toimi, mun kanavalle pääsee myös tästä. Kivaa uutta alkavaa viikkoa kaikille 





8.9.2016

3 ASIAA

IMG_9347 3 asiaa josta puhun usein...
...somessa sillä hetkellä esillä olevat uutiset ja ilmiöt
...työt
...musiikki

3 asiaa jotka puen mielelläni päälle...
...tennarit
...sormukset
...turtleneck-paidat

3 asiaa joita en pue mielellään päälle...
...vartalonmyötäiset mekot
...keltaiset tai violetit vaatteet
...hupparit

3 asiaa jotka haluaisin hankkia....
...macbookin (alotin kevyesti hah)
...marimekon kangaskassi
...täydelliset farkut

3 asiaa josta unelmoin...
...matkustelu
...miellyttävä työ
...turvallinen elämä

3 asiaa, joita pelkään...
...läheisten menettäminen

...auton ajaminen huonoilla talvikeleillä
...heinäsirkat :-D

IMG_9340,4

3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa...
...töiden sujuminen hyvin ja stressittömästi.
...hyvien videoiden kuvaaminen.
...kaunis ruska. Viimevuonna sellaista ei oikein ollut.


3 asiaa joita en osaa...
...tehdä lettejä omiin hiuksiin
...kärrynpyörää
...pitää tavaroita siististi omilla paikoillaan

3 asiaa joita haluaisin osata...
...tehdä lettejä omiin hiuksiin

...editoida taitavammin
...olla rennommin uusissa tilanteissa

3 asiaa josta stressaan...
...työt ja muut vastuujutut
...blogi
...ihmissuhteet

3 asiaa jotka saavat rentoutumaan...
...youtubevideoiden ja suosikkisarjojen katsominen
...illat yksin kotona ilman aikaista aamuherätystä
...kävely luonnossa


IMG_9341,6


3 asiaa josta pidän...
...joulu. just sayin'
...halaukset
...kaikenlaisten tavaroiden säilyttäminen muistoina tapahtumista/ihmisistä/matkoista ynnä muista

3 asiaa josta en pidä...
...ylimielisyys
...raivoaminen ja kauhea negatiivisuus somessa 
...kiire aamuisin

3 asiaa joita teen (tulevana) viikonloppuna...
...automatkaan isän kanssa
...juhlistan ihanan parin häitä
...ja saan pukea päälle uuden asun josta oon niiiiiin innoissani!


3 asiaa jotka pitäisi tehdä...
...varata aika hammaslääkäriin
...juoda enemmän vettä
...poistaa ikivanhat kynsilakat

3 asiaa joita osaan...
...nukkua missä tahansa olosuhteissa
...tulla toimeen kaikenikäisten kanssa 
...heiluttaa sieraimia ja korvia samaan aikaan x)





6.9.2016

ELOKUU PUHELIMESTA


Ja taas on yksi kuukausi takana, miten?? Ennen kuin käynnistetään syyskuu ja virallinen syksyily, muistellaan vielä nopeasti kesän viimeisiä hetkiä puhelimen kätköistä:

elo1
1. Kuun ensimmäinen päivä vietettiin äidin & tädin kanssa Uudessakaupungissa, muunmuassa Bonkin "museossa" . 
2. Lounaalla äidin kanssa mun ekan työpäivän jälkeen.
3. Tiirikkalassa herkullisella jälkkärillä tyttöjen kanssa! Tein tästä päivästä myös vlogin
4. Oman puun omenat ja lämmin aurinko = 

elo2
Kollaasin täydeltä fiiliksiä Weekendeilta. Mahtava viikonloppu hyvässä seurassa!
elo3
1. Vietettiin tyttöporukalla iltaa ja panostettiin tarjoiluun oikein kunnolla.
2. Mun fiilikset vikan lomaviikon alkaessa. Viis kokonaista viikkoa lomaa oli ihan huippujuttu, sain ladattua akkuja oikein kunnolla.
3. Tää tumblr-postaus kuvastaa mun iltapäiviä aika hyvin.. :-D
elo4
1&2. Ihanan seesteisiä syysaamuja työmatkalla. Kuljen usein pyörällä töihin ja tää reitti on mun mielestä tosi kaunis.
3. Kuukauden viimeiseltä viikonlopulta viimeiset kesäfiilistelyt Yyterin rannalta.
4. Merituulen sekoittamat hiukset & iloinen minä :-)



Sellanen oli mun elokuu tiivistettynä. Suurin osa näistä kuvista on mun snapista, oon tosi tykästynyt näihin kaikkiin uusiin tarroihin siellä (mua voi tuttuun tapaan seurailla @adaik). Nyt oon valmis starttaamaan uuden vuodenajan ja pikkuhiljaa aloittamaan lähtölaskennan jouluun.. Tai ehkä keskityn vielä edes parin kuukauden ajan syksyyn.Syysmasennukseen taipuvaisena oon tosi onnellinen siitä, että töissä on sujunut oikein mukavasti ja aamuisin ei ole ihan kamalaa nousta. :-) Kivaa viikonjatkoa teille! 




31.8.2016

A DATE-NIGHT AT THE BEACH


Viime lauantaina meidän oli Nikon kanssa tarkoitus mennä pitkästä aikaa leffaan ja ilallistamaan Turkuun. Odotin lauantaita kovasti, koska me ei tällaisia iltoja ihan hirveästi vietetä (lue: jakseta viettää). Kuitenkin päänsäryn ja muutaman muun mutkan kautta me päädyttiinkin 130 kilometrin päähän Yyterin hiekkarannoille. 

IMG_92722 IMG_92599 IMG_92422 IMG_92899 IMG_92533 IMG_92900

Suunnitelmat muuttuivat siis ihan toiselaisiksi, mutta ilta oli ihana! Kuunneltiin automatkalla hyvää musiikkia, käveltiin pitkin tuulista rantaa, pelattiin minigolfia (voitin!) ja auringonlaskun fiilistelyn jälkeen käytiin syömässä abc:lla. Välillä on kiva käydä hienosti ulkona, mutta voin sanoa että tämä ilta antoi varmasti parempia muistoja mitä leffareissusta olisi jäänyt. 

Onko sulla kokemuksia mahtavista extempore-päätöksistä? :-) Ja hei, käykääs jättämässä lisää kysymyksiä edelliseen postaukseen! 







27.8.2016

ASK ME ANYTHING


asssk

Heips! Tulin tossa yks päivä ajatelleeks, että siitä on yli kaks vuotta kun oon viimeksi tehnyt kysymys/vastaus -tyyppisen postauksen.. Paljon on muuttunut, eli on jo korkea aika päivittää tilanne. You know how it goes: jättäkää kommenttikenttään kysymyksiä ihan mistä tahansa maan ja taivaan välillä! Mitä mielenkiintoisempia kysymyksiä, sitä parempi. :-)  Vastaukset tulevat tällä kertaa videon muodossa, ja kysymyksiäkin saa jättää youtuben puolelle (kunhan sinne ilmestyy pieni video samasta aiheesta). Eli nyt vaan miettimään, mitä haluaisitte musta tietää!






22.8.2016

MEIKKIPUSSIN EDULLISIMMAT


IMG_895
Heips! Muutama kuukausi sitten mä tein tän postauksen meikipussin kalleimmista hankinnoista, ja nyt ajattelin esitellä muutaman tuotteen sieltä hintahaarukan toisesta päästä. Usein runsaastikin halvempikin tuote voi yllättää positiivisesti ja kukkaro kiittää. Edullisen kosmetiikan plussaa on mun mielestä myös se, että niiden kohdalla uskaltaa helpommin kokeilla uusia tuotteita. Muutaman euron riskin vaikkapa uudesta sävystä uskaltaa aina ottaa :-)  
IMG_893
1. We Care Iconin meikkisieni. Eli siis feikki beautyblender, joka ajaa asiansa loistavasti ja on yli puolet aitoa halvempi!  2. Brushegg -niminen väline siveltimien puhdistamiseen. Tämä tilattu siis ebaysta ja hintaa oli vain reilu euro. 
IMG_891
3 .Blogimaailmassa paljon hehkutetun Essencen kulmaväri on ollut yks parhaista ostoksista pitkään aikaan. Sopivan kylmä ruskean sävy ja muutaman euron hinta: toimii. 4. Nyxin metallinen ja helmiäinen luomiväri on kaunis silmissäkin, mutta ajaa asiansa hyvin myös highlighterina!
IMG_898
5. Viimeisenä vähän meikkipussin ulkopuolelta: Pirkan silmänympärysvoide. Sain vinkin tästä ystävältäni, enkä ole kyllä katunut. Tämä hajusteeton ja melko paksu rasva on just sellanen hyvä perustuote mitä oon etsinytkin.


Tällaisia kukkaroystävällisiä löytöjä olen viimeaikoina tehnyt, mitäs piditte? Onko teillä jotain kokemuksia näistä tai ennenkaikkea hyviä vinkkejä muihin vastaaviin? :-)





15.8.2016

VLOGI №2




Toinen vlogi ulkona! Editointi venyi tosiaan sairastumisen takia seuraavan viikon puolelle, mutta nyt vointi on jo parempi ja löytyi fiilistä klippien kanssa pelaamiseen.

En vieläkään ihan ymmärrä mistä mun tilaajien nopea kasvu johtuu, mutta kiitos kaikille tätäkin kautta mun kanavan löytäneille :-) Ja hei, millaisia videoita haluaisitte nähdä tulevaisuudessa? Ehdotuksia otetaan vastaan!



11.8.2016

HEI HEI MITÄ KUULUU?


Ja kaikki on kyllä enemmänkin kuin ok. :-) Elokuu alkaa olla pian jo puolessavälissä, mutta täällä blogin puolella on ollut hiljaisempaa. Viikonloppuisin on ollut menoa ja tällä hetkellä makoilen sohvalla kipeänä jo kolmatta päivää. Muutama kuva viimepäivien puuhista on kuitenkin tullut räpsäistyä, joten ajattelin vähän päivittää kuulumisia. 

wknd
Ehdottomasti yksi kesän ikimuistoisimmista jutuista: mun eka kerta Weekend festareilla. Hyvän musiikin, naurun, tanssin ja ihmispaljouden täyteinen viikonloppu Kyläsaaressa oli kyllä aika mahtava kokemus. Jälkeen jäi kivoja muistoja & kipeitä lihaksia. 

14k
Tää kirja on eksynyt käsiin tosi monena iltana. Oon aina jotenkin tykännyt ideasta, että kirjoihin merkkaillaan hyviä/tärkeitä kohtia itselleen muistiin. Päätin toteuttaa tän 14 000 things to be happy about -teoksen kanssa: yliviivaan ne jutut, joista oon samaa mieltä. Sellaiset, joista oon joskus kokenut onnellisuutta. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta on jollain tavalla tosi terapeuttista! Ja saa yllättävän usein hymyn huulille.

p
Heti kuun ekana päivänä oltiin äidin ja tädin kanssa Uudessakaupungissa pienellä päiväreissulla. Tässä herkulliset lounaspizzat. Pizzaa on kyllä tullut tässä kuussa syötyä jo luvattoman monta kertaa.
j
Uusi minikaiutin on ollut päivittäisessä käytössä. Katselin pitkään erilaisia vaihtoehtoja, mutta rivitalossa asuessa päädyin tällaiseen kompaktiin vaihtoehtoon subwoofereiden sijaan. Eikä näitä JBL:liä kyllä turhaan kehuta. Kuvassa näkyvän Daughterin biisit ovat myös jostain syystä miellyttäneet mua tässä kuussa entistäkin enemmän. Niissä on mun mielestä jotenkin "syksyinen" fiilis, joten ehkä alan alitajuntaisesti jo valmistautua siihen (vaikken kyllä haluaisi..)



Edellispäivänä kuvasin taas mydayn, jonka yritän saada editoitua viikonlopun aikana. Youtubesta puheenollen mun kanavalle on ilmestynyt muutaman päivän aikana kymmeniä uusia tilaajia. Näin pienessä ajassa mulla on nyt täällä yhtä paljon seurailijoita kuin blogissakin! Iso kiitos molemmista Ja hei, toivottavasti teillekin kuuluu hyvää. Arki alkaa kohta painaa päälle mutta we can make it through!






4.8.2016

HEINÄKUU PUHELIMESTA


Heips & ihanaa elokuun alkua kaikille! Viimeisen viikon ajan mulla on kamera pysynyt visusti laukussa, joten ajattelin tulla muistelemaan mennyttä heinäkuuta puhelimen kautta. Viimekuuhun mahtui hurjan paljon naurua, aurinkoa ja kauniita maisemia. Lisäksi snapchat-päivityksestä seurannut muistot-osio on täyttynyt kymmenillä ihanilla muistoilla, joista muutaman lisäsin näihinkin kollaaseihin (shameless self-promo; mua voi snapissa seurata nimellä @adaik). Toivottavasti vielä tässäkin kuussa saisi nauttia kesäisistä illoista!
1
1. Heti kuukauden ekoina päivinä Annin kanssa viettämässä ihanaa mökkipäivää.
2. Muut metsästää pokemoneja, mulla on tähtäimessä punaviinimarjat :-D
3. Töiden päätyttyä lähdettiin äidin kanssa viikoksi Itä-Suomeen
4. Leilan ja Aatu-koiran kanssa lenkillä Joensuun kauniissa luonnossa. Käytiin Ilosaarirockia vastapäisellä rannalla ja kuulin myös pari the 1975:n biisiä oikein hyvin sinne asti. Pieni kävely muuttuikin kahdeksan kilsan lenkiksi, mutta noilla puitteilla ja taustamusiikeilla olisi jaksanut pidempäänkin! Aivan ihana ilta. 
2
5. Kotiinpaluun jälkeen vuorossa oli matka Tukholmaan. Rakeinen kuva mutta niin onnellinen hymy.
6. Koko reissuporukalla lounaalla T.G.I Friday'ssa.
7. Ehkä elämäni paras juoma. Alkoholiton drinkki jossa oli lime- ja sitruunamehua sekoitettuna mansikkasoseeseen 
3
8. Testailin uutta luomiväripalettia ja yhdistin tän (ainakin mulle) melko vahvan silmämeikin tyylikkäänsti Vanssin teepaitaan :-D
9. Käytiin Lotan täällä ollessa myös mökillä, jossa ehdittiin vähän veneilemäänkin vaikkei aurinko oikein näyttäytynyt.
10. Kyllä huomaa kumpi meistä on ehtiny ottamaan aurinkoa...
4
11. Eihän mun puhelinkuvakollaasit ois mitään ilman yhtä auringonlaskua?
12. :-)
13. Tänä kesänä on tullut myös pitkästä aikaa pyöräiltyä. Viime kesä meni ajokortin uutuuden huumassa lähinnä autolla huristeluun, mutta nyt ollaan käyty Nikon kanssa muutamina iltoina ihan vaan huvikseen ajelemassa siellä sun täällä. Hyvää totuttelua tuleviin työmatkoihin!
14. Kuukauden viimeinen lauantai vietettiin Nikon ja Fransin kanssa hengaillen niin tien päällä kuin ulkonakin. Just sellanen kiva päätös heinäkuulle, rentoa oleskelua lämpimässä kesäillassa. Niin ja oli tosiaan tyyntä, tää kuva on nimittäin ylösalaisin!

Tältä näytti mun heinäkuu, ja reilun viikon päästä edessä on paluu arkeen ja työmaailmaan. Odotan uutta työpaikkaa kuitenkin ihan innolla, joten fiilis on hyvä. Huomenna hypätään Nikon ja parin kaverin kanssa Helsingin junaan kohti Weekend festareita! Tää on mun eka kerta siellä, mutta oon kuullu tapahtumasta kyllä sen verran hyvää ettei sade-ennusteetkaan lannista :-)



31.7.2016

TUKHOLMAN OSTOKSIA




Tässä olisi siis tämä haul-video, jossa esittelen päiväreissun saaliini :-) Muistakaa laittaa laatu hd:ksi & tilata kanava! ♥








28.7.2016

VIDEO: TUKHOLMA 158:ssa SEKUNNISSA



Viimeviikolla vietin aurinkoisen päivän iki-ihanassa Tukholmassa. Reissuun kuului shoppailun lisäksi muun muassa superhyvä hotelliaamiainen, ystävällisiä myyjiä, herkullisin mansikkajuoma ikinä, kävelystä kipeät jalat ja ihana seura. Loistava päivä siis kaikenkaikkiaan  Tiivistin koko torstain vajaan kolmen minuutin videoon, joka löytyy tästä alta & mun kanavalta (click!)


p.s. Ostosten esittelyä luvassa myöhemmin tällä viikolla :-)




20.7.2016

ALELÖYTÖ: VANS


Moikka! Törmäsin viikonloppuna ihan sattumalta Prisman kenkäosastolla Vansin alennushyllyihin. Liukuvärjätyt perinteisen malliset tennarit puoleen hintaan, sitä tilaisuutta en ohittanut sovittamatta. Mulla ei siis ole ennen ollut kyseisen merkin kenkiä, enkä ole viitsinyt korkean hinnan vuoksi ostaa yksiäkään testaukseen. Nämä 25 euron hintalapulla varustetut kenkulit raaskin kuitenkin ostaa ja oikein hyviksihän ne ovat paljastuneet :-) 

y
n
k

Tykkään näistä erityisesti vähän poikkeavan värityksen vuoksi, sillä ainakaan mun kenkäkokoelmasta ei paljoa väriä löydy. Ei siis huono alelöytö, vai mitä mieltä ootte? Ja jos tämä pari osoittautuu mukavaksi pidemmässäkin käytössä, niin saatan vielä investoida niihin perinteisiin mustiinkin Vanseihin.. :-)