30.11.2015

Late night thoughts


IMG_4941

Hyvää iltaa ihanat, toivottavasti marraskuu päättyy hyvissä merkeissä. :-) Itse vietin tämän(kin) päivän kotona frendejä katsoen ja joulujuttuja suunnitellen. Lisäksi taistelin useamman tunnin ajan espanjanläksyjen kanssa, mietin vaatteita Tukholmanreissulle ja ihastelin mun huoneen valoisampaa ilmettä. Valmis tämä pieni sisustusprojekti ei tosiaankaan ole, mutta olen saanut toteutettua jo monia kivoja juttuja. 
40 minuutin päästä on joulukuu. Tänä vuonna mun ei tarvitse miettiä saavutanko kunnon joulufiilistä, kun se on ollut päällä jo viimeiset pari viikkoa. Tänäänkin kuuntelin spotifystä joululauluja, ihan hassua miten paljon ne voi piristää kun ulkona sataa ja sisällä mikään ei suju niin kuin toivoisin. 

IMG_4947
IMG_495,0


ps. olin koko marraskuun karkkilakossa (ei mikään kovin kummoinen saavutus, mutta olen silti itseeni tyytyväinen heh) joten odotan huomisen ensimmäistä joulukalenterin luukkua huolestuttavan paljon..






29.11.2015

Black Friday -löytö!


Heips! Perjantaina oli paljon puhuttu Black Friday, joten selailin jo torstaina muutamia sivuja hyvien alennuksien toivossa. Gigantin sivuilta näin, että siellä on tarjouksessa BaBylissin curl secret -automaattikiharrin jota olen salaa halunnut jo pidemmän aikaa, joten seuraavana päivänä suunnattiin kaupoille. Kysessä on siis kiharrin, joka tekee kaiken työn sun puolesta. Laitteeseen asetetaan max. 3cm leveä hiusnippu jonka laite vetää sisäänsä, odotetaan merkkiääntä ja lopputuloksena on kaunis ja tasainen kihara. Niin helppoa!



Mulla on ennestään halpiskiharrin, joka on lojunut laatikossa käyttämättömänä yli vuoden. En vaan osaa tehdä kiharoita, en ole koskaan oikein osannut. Ja olen liian laiska opettelemaan :-D Plus mun hiukset on tosi suorat ja ''lasiset'', joten kiharat harvoin pysyy kauniina paria tuntia kauempaa. Mutta tämän päivän testailujen jälkeen voin todeta, että laite poistaa molemmat ongelmat. Aikaisemmin kiharrin on jäänyt hankkimatta lähinnä korkean hinnan takia, mutta nyt -50% alennuksella sain ostettua itselleni superkivan joululahjan. 


IMG_4904
IMG_4908

Kunnon testin koko pään kihartamiseen tein siis vasta tänään, ja näitä kuvia katsellessa olen kyllä tosi tyytyväinen ensimmmäisen käyttökerran lopputulokseen. Kihartimen lämpöasetuksista käytin alempaa eli 185 astetta, joka on suositeltu vaalennetuille hiuksille (nämä alkavat kyllä lähinnä muistuttaa tummia, huomenna olis tarkoitus värjätä tätä talven aikana tulevaa tummaa juurta vähän vaaleammaksi). Suihkutin ennen kihartamista hiuksiin lämpösuojaa, mutta jälkeenpäin en laittanut edes lakkaa. Silti kiharat on päässä vielä yli 10 tunnin jälkeenkin!

IMG_4916,5
IMG_4921,5
collagee
Vasemmalla alimmat hiukset heti kihartamisen jälkeen, oikealla loputkin tehtynä ja vähän auki harottuina. 
IMG_4940


Tähän loppuun voisin vielä koota pienen +/- listan, jos joku teistä on harkitsemassa tän laitteen ostamista:

+ Tekee kiharan puolestasi, eli paljon helpommaksi ei voi mennä
+ Sammuu automaattisesti, jos hiukset meinaavat mennä laitteeseen väärin (mulla ei ihme kyllä ole käynyt näin vielä kertaakaan)
+ Kiertää vuorotellen molempiin suuntiin, joten hiukset eivät jää yhdeksi isoksi nipuksi
+ Kaksi eri lämpöastetta
+ Lopputulos kestää pitkään
+ Yksinkertainen käyttää
+ Kolmen vuoden takuu

- Kiharruksen loppua kohden käsi alkaa väsymään, koska laite on vähän raskas
- Oikea hinta on aika suolainen (reilu 100e)
- Hiuksia ei voi laittaa kihartimeen kerralla niin paljon kuin haluaa



Ja hei, tekikö siellä kukaan perjantaina hyviä löytöjä? :-)








25.11.2015

All I want for Christmas is..


Eksyin tossa muutama päivä sitten selailemaan erilaisia joulujuttuja eri nettikaupoista, ja sain inspiraatiota tehdä pari kollaasia. Näissä on siis vaan kolme juttua, joita olen pyytänyt lahjaksi, ja loput on lähinnä omalla ostoslistalla huoneen jouluistamiseksi ( :D onkohan jouluistamiseksi edes sana?). Vaikka olen kova jouluintoilija, niin en jostain syystä ole aikasemmin somistanut omaa huonettani joulun alla sen erikoisemmin. Nyt olen kuitenkin ihan myyty kynttilöille, pussilakanoille, tyynynpäällisille ja jouluvaloille. Suloisten yövaatteiden lisäksi tänä vuonna mun must-listalla on ehdottomasti myös jouluinen neulepaita! Just sellainen, jota ei oikein voi käyttää muualla kuin kotona, mutta jota tekis mieli käyttää joka päivä. 

kakkonen


YÖPAITA, KIRJATUKI, RASIA, TUOKSUKYNTTILÄ, TYYNYNPÄÄLLINEN H&M   
KELLO DANIEL WELLINGTON   TORKKUPEITTO & JOULUTÄHTI ELLOS
PUSSILAKANAT, TYYNYLIINAT, KYNTTILÄT IKEA



ykkönen

TYYNYNPÄÄLLISET, NEULEPAITA, TUIKUT H&M   KOLMIJALKA GIGANTTI
KOTIHOUSUT & PYJAMASHORTSIT CUBUS   PUSSILAKANAT & KYNTTILÄT IKEA



Mun omia suosikkeja näistä kaikista on varmaankin kanelituoksukynttilä ja noi superjouluiset yöppyshortsit. Enää alle kuukausi ja koko joulu on jo ohi.. nyt viimeistään on siis aika aloittaa glögin jatkuva ryystäminen ja joululaulujen kuunteleminen suoratoistolla! Itse just tässä mietin, että pitäiskö ottaa glögiä termosmukissa huomiseen kokeeseen tsempiksi..




19.11.2015

Talvinilkkurit


IMG_1534,5


Moikka! Luin just facebookin bloggaajasivulta, että ostosten esittely on tosi tylsä postausaihe, mutta tässä taas ollaan. Kai sitä kuuluukin tehdä sellaisia postauksia, mitä itseäkin kiinnostaisi lukea. Itse ainakin tykkään ostospostauksista, koska niistä saa usein hyviä vinkkejä omiin hankintoihin.

Mutta siis, löysin Myllyn skopunktenista maanantaina vihdoin edulliset ja hyvät talvinilkkurit, jee! Hintaa näillä oli siis 39,90, mikä mun mielestä ei ole kauhean paha hinta kengistä. :) Olen vetänyt nämä jalkaan nyt joka päivä, vaikkei se näillä kurakeleillä ole ollut ehkä paras valinta..

IMG_1529
IMG_1537








8.11.2015

Ekoja kertoja

IMG_1503

Heips! Mulle on viimepäivinä tapahtunut vaikka mitä, mutta oikeastaan ei paljon mitään. Viikonloppu meni rennosti mutta liian vähillä unilla, joten en tosiaankaan ole valmis huomiseen maanantaihin. Mietin tossa eilen, että mitä kaikkea olen tehnyt viimeaikoina ekaa kertaa ikinä. Ei välttämättä edes mitään ihmeellistä, mutta jotain mitä en ole koskaan tehnyt. Päädyin siihen tulokseen, että viikon aikana olen ensimmäistä kertaa ikinä:
käynyt uudessa kauppakeskus Myllyssä (kahdesti, heh), ollut kolarissa, valvonut viikonlopun aamuyön tunneille Youtuben parissa lakannut kynnet vaaleanpunaisella glitterlakalla.

IMG_1511
IMG_1506
IMG_1499



Mitkä jutut on ollu teidän viimeaikojen ekoja kertoja? :-)





3.11.2015

KOSMETIIKAN SUOSIKKEJA


IMG_14033
Mukavaa marraskuuta kaikille! Ajattelin aloittaa tämän kuukauden esittelemällä teille vähän mun lempparikosmetiikkaa. Suurin osa näistä tuotteista on ollut mulla käytössä jo kauan, eli nyt puhutaan enemmänkin ''kaikkien aikojen'' suosikeista kuin esimerkiksi vaan menneen kuukauden. Mutta, let's get started!
123
1. Nivean Soft -perusrasva on paras tuote kasvoille mitä tiedän. Ei tuoksu oikein miltään, hinta on sopiva, imeytyy nopeasti ja sopii ainakin mun iholle hyvin. Tätä käytän aina suihkun jälkeen.
2. Garnierin Micellar Cleansing Water. Poistaa tehokkaasti meikin silmistä ja koko kasvoilta kirvelemättä. Kuvassa näkyvä pullo on jo toinen jota käytän, koska tykkään paljon mahdollisimman yksinkertaisista tuotteista jotka sopii moneen.
3. Garnierin PureActive puhdistus/kuorinta/kasvonaamiota en ole käyttänyt vielä montaa viikkoa, mutta toistaiseksi tykkään. Käytän tätä muutaman kerran viikossa kuorintana, ja sen jälkeen kasvot jää ihanan pehmeiksi ja jotenkin piristyy tosi paljon :-D Hankala selittää, mutta varsinkin aamuisin käytettynä toimii!
45
4. Schwarzkopfin Moisture Kick - tätä on hehkutettu monessa blogissa ja yhdyn mielipiteeseen. Käytän siis aina suihkutettavaa hoitoainetta märkiin hiuksiin (vaikka käytän hoitoainetta suihkussakin), mutta tähän pulloon tartun silloin kun hiukset on erityisen kuivat.
5. L´Oreal Elvital Extraordinary oil hiusöljyä en muista kauhean useasti käyttää, vaikka varmasti pitäisi. Tämä jättää hiukset ihanan pehmeiksi & tuoksuu superhyvältä!
678
6. Sephoran mattakynsilakan ostin keväällä Prahasta, ja siitä asti olen halunnut laittaa tätä joka lakan päälle. En kuitenkaan raaski käyttää sitä ihan loppuun ennen kuin löydän jostain saman tai jonkun yhtä hyvän vastaavan.
7. Escadan Born in Paradise on mun ehdoton suosikkihajuvesi. Ananasta, kookosta, ja vesimelonia, täydellistä. Tämä pullo alkaa kohta jo olemaan tyhjä, joten pitää katsoa päädynkö samaan vai Escadan toiseen melko samankaltaiseen, Turquoise Summer vaikuttaa myös hyvältä.. :-)
8. Dermosilin pohjustuskynsilakka, toinen ehdoton lemppari kynsituote. Mulla on tätä siis oikeastaan aina kynsissä, oli päällä sitten lakkaa tai ei. Pitää kynnen vahvana, on lähes väritön ja kuivuu tosi nopeasti.
910
9. L´Oreal Volume Million Lashes So Couture ripsiväri. Eipä tästä sen kummempaa sanottavaa, kuin että toimii mun vaaleisiin ripsiin hyvin. Ja ehdottomana plussana: ei varise/saa ripsiä katkeilemaan vaikka taivutan ne aina meikkaamisen jälkeenkin. Hinta on tosin vähän korkea.
10. Lumene Natural Coden mattameikkivoidetta tulikin ylistettyä jo tässä postauksessa. Edullinen ja mun iholle sopiva tuote, jota olen käyttänyt jo yläasteesta asti. 


Löytyykö sieltä luottotuotteista kentien samoja purkkeja ja pulloja? :-) Ja jos teillä on jotain hyviä ehdotuksia mun listan jatkoksi, niin vinkatkaa ihmeessä!!