27.1.2015

AUSCHWITZ-BIRKENAU


Vuodenvaihteen alussa tehdyllä Krakovanmatkalla kävin äidin kanssa myös Auschwitz-Birkenaussa. Tai oikeastaan se oli melkeimpä koko reissun tarkoitus. Halusin ehdottomasti jakaa teidän kanssa kuvia ja tunnelmia tosta päivästä, vaikkei aihe olekkaan mikään ihanin. Kuvat säästin tähän päivään siksi, koska tänään 27.1. on Vainojen uhrien muistopäivä, ja myös Auschwitzin vapauttamisen muistopäivä.

Jokainen varmaan tietää että kyseessä on tunnetuin keskitysleiri, joka oli käytössä toisen maailmansodan holokaustin aikaan. Tämä leiri koostuu siis kahdesta osasta, Auschwitz I & Auschwitz II (eli Birkenau). Ensimmäinen on vajaasta 30:sta parakista koostuva leiri, ja jälkimmäinen oli lähes maan tasalla tuhottu valtava kenttä, joka aikoinaan rakennettiin kekitysleiriläisten pakkotyövoimalla. Ja näillä kahdella on välimatkaa noin kolme kilsaa. En nyt jaksa enempää faktoja selitellä, mutta wikipediasta löytyy kyllä. :) Ja tänään nettilehtienkin sivuilta löytyy vaikka mitä materiaalia.

Mulla on aina ollut tosi iso kiinnostus juutalaisvainoja & kaikkea niitä koskevaa kohtaan, ja käynti täällä oli yks unelma (jos noin nyt voi keskitysleiristä sanoa). Jos nyt tähän alkuun voi jotain tosta päivästä sanoa, niin järkyttävä olisi varmaan aika sopiva. Ei niitä paikkoja voi oikein edes kuvailla, siellä oli kaikki jotenkin ihan käsittämätöntä ja karua, oikeastaan aika samanlaista kuin kuvittelinkin. Ne asiat mitä siellä näin ja kuulin (vaikka melkein kaiken olin lukenut jo etukäteen) pyöri mielessä vielä pitkään. Veti tosi hiljaseksi kävellä siellä missä vain 70 vuotta sitten kaikki ne juutalaiset, puolalaiset, romanit, sotavangit ja homoseksuaalit kituivat kuolemaisillaan.

Mutta nyt asiaan: otin tähän selvennykseksi (jonkinnäköiset) kuvat näiden leirien pohjapiirrustuksista, että teidän olisi helpompi ymmärtää minkä kokoisista paikoista on kyse.
20150126_143437
Kierros alkoi pääleiristä Auschwitz I. Tämä oli se mistä kaikki alkoi, ja minne ensimmäiset vangit tuotiin. Alue on yhä samassa kunnossa kuin sota-aikoina, joten nähtävää oli paljon. Kävimme muutamissa parakeissa, joilla jokaisella oli oma teemansa. Yksi parakki koski nälkiintymistä, yksi leirillä olleita lapsia ja yksi kaikkea vangeilta takavarikoitua. Luonnollisesti kaikissa paikoissa ei saanut kuvata, mutta mun yllätykseksi tosi monessa paikassa lupa oli. Näistä kuvista jää puuttumaan mm. 5000 kiloa hiuksia ja monia erilaisia kidutussellejä. Aivan hirveää.

IMG_8696 IMG_8702Huomatkaa B-kirjain: portin takoneen juutalaisen uskalias pilaIMG_8716 IMG_8707 IMG_8721 IMG_8727 IMG_8723 IMG_8747 IMG_8749 IMG_8750 IMG_8739 IMG_8744 IMG_8745 IMG_8753''The death wall''



Seuraavaksi kierroksen järkyttävin osuus, Birkenau. Tämä valtava 175 hehtaarin alue oli toiselta nimeltään tuhoamisleiri, jossa ihmisiä saatettiin murhata jopa 6000 ihmistä/päivä. Eikä sekään riittänyt. Leirin rakentaminen jäi kesken, eli todellisuudessa natseilla oli suunnitelmissa jotain vielä suurempaa. Juutalaiset ja muut vangit tiesivät itsekin, että jos sai siirron Birkenauhun, niin loppu oli lähellä. Olot olivat moninkertaisesti pahemmat kuin Auschwitz I:ssa: yhteen puiseen parakkiin tungettiin monia satoja ihmisiä yöpymään samanaikaisesti, osa heistä nukkui mutaisessa maassa ulosteiden seassa. Krematorioita oli useampi, mutta ruumiiden valtavan määrän vuoksi ihmisiä poltettiin myös avoroviolla. Haju oli sietämätön. Tästä leiristä on jäljellä enää murto-osa, sillä natsit yrittivät tuhota kaiken mahdollisen lähtiessään. Kuvissa näkyy kymmenittäin savupiippuja, jokainen niistä on siis joskus ollut parakki. Hirvittävintä tässä paikassa oli se suuruus. Raunioita ja piikkilanka-aitaa näkyi silmänkantamattomiin. Keskellä kulki junarata laiturille, jossa vangit lajiteltiin työkykyisiin ja välittömästi kaasutettaviin. Paikallaan seisovan junavaunun on lahjoittanut henkilö, jonka isä potkittiin kuoliaaksi tuolla samaisella laiturilla.
20150126_143321Mustalla merkityt parakit ovat siis ainoat jäljellä olevat, kaikki valkoiset ovat tuhottuja.
IMG_8774
IMG_8829 IMG_8785 IMG_8776 IMG_8790 IMG_8800Leirin toisessa päässä oli muistomerkit jokaisella kielellä, jonka puhujia on ollut siellä vankina. Kuvasta pystyy ehkä vähän hahmottamaan, miten pitkä välimatka pelkästään junaradan päähän oli.
IMG_8803 IMG_8807 IMG_8814Naisten asuinparakki. Kuvassa kolmikerroksiset ''sängyt''
IMG_8820
Vessat. Käyntejä oli kaksi vuorokaudessa. Opas kertoi, että vessojen siivoojiksi asetettiin usein lääkäreitä  tai muita oppineita juutalaisia nöyryytykseksi, mutta työ oli kuitenkin kovin haluttu. Siivoajilla oli katto pään päällä, eivätkä natsiupseerit tulleet parakkiin edes sisälle hajun ja bakteerien pelossa.
IMG_8808
IMG_8819


Kuvia tuli nyt todella paljon, arvostan suuresti jos jaksoit kahlata kaikki läpi. Muokkasin kaiken mustavalkoiseksi, koska värittömissä kuvissa välittyy aihe mielestäni paremmin. Harvoin tunteilen omista kuvistani, mutta ei näitä katsoessa voi olla vakavoitumatta. Halusin tehdä tämän postauksen myös pienenä kunnianosoituksena kaikille Auschwitzissa olleille ja sieltä selvinneille vangeille. 
Nyt kiitän ja kumarran, jos teillä kenelläkään on mitään lisäkysyttävää tai muuta asiaa niin kommenttia tulemaan! Vastaan mielelläni.




4 kommenttia:

  1. Todella kiva postaus, kuvia olisi saanut olla vielä vaikka enemmänkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Joo mulla on niitä tuolla kortilla vielä, ajattelin laittaa lisää heti kun ehdin muokata. :) Halusin vaan julkasta tämän nimenomaan tuona päivänä niin en ehtiny laittaa enempää.

      Poista
  2. Tää oli varmasti yksi mielenkiintoisimmista postauksista, jonka olen koskaan lukenut. Kuvista välittyi hyvin kaikki se karuus ja epätoivo, mitä leirillä koettiin. Historiasta kiinnostuneena luulen, että itsekin joku päivä matkustan kyseiseen paikkaan. Tää oli vaan niin pysäyttävä juttu, kiitos sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauheesti! :o Se oli vähän mun pyrkimyskin, hienoa kuulla että onnistuin. :)

      Poista