31.12.2014

20 + 14 questions


Heippa! Viimeisiä viedään. Taas menny kokonainen vuosi ihan älyttömän nopeesti, mutta jostain syystä tuntuu ettei kuitenkaan liian nopeesti. Suurin osa minun ikäsistä on tällä hetkellä jossain bileissä, mutta koska mä olen kotona niin ajattelin tehdä pienen tiivistelmän kuluneesta. Keräsin siis sieltä sun täältä kokoon 20 + 14 kysymystä tästä vuodesta johon vastailin. Jätin pois tarkemmat kysymykset koskien ainakin alkuvuotta, kun en kunnolla enää muista mitä tapahtui missäkin kuussa, heh. Ja huomenna lähdetäänkin kohti Puolaa, joten matkailua voi seurailla instagramista :)


1. Mitä odotuksia sinulla oli alkavalle vuodelle? 
-Ei mitään hirveän erikoista, toivoin olevani onnellisempi ja vapaampi stressistä yms. Sitä olinkin.

2. Miten vuosi alkoi?
Nopealla kouluunpaluulla. En oikeasti muista mitään erikoista :D

3. Miten se loppui?
-Joulutunnelmissa. Nämä viimeiset päivät olin Nikolla monta yötä & tänään Anitran kanssa katsottiin 3 potteria. 

4. Keiden kanssa vietit eniten aikaa?
Nikon, vanhempien, Anitran. Ja Anninkin kanssa melko paljon :)

5. Mitä teit yksin?
Kaikkea! Luin, katsoin ohjelmia, valokuvasin, kirjoitin, kokkasin..

6. Miten opiskelu sujui?
Hyvin. Olen ollu tosi tyytyväinen omiin tuloksiin lukiossa.

7. Paras & huonoin koearvosana?
Varmaan 10- & 6,5 

8. Sairastitko?
Joo, syksyllä aika paljonkin. Ja keväällä oli tosi paha allergia, kärsin silmätulehduksesta viikkoja.

9. Mitä uutta opit?
Koulujuttujen lisäksi ööh opin olemaan säästäväisempi. Ja pelaamaan xboxilla! (tosin parantamisen varaa löytyy..)

10. Mitä teit kesälomalla?
Olin töissä, Espanjan kesälukiossa, Nikon kanssa kotona ja miiteissä, kavereiden kanssa ja laiskottelin.

11. Voititko jotain?
Raaputusarvassa joo!

12. Mikä hämmästytti eniten?
Varmaankin se, että olen yhä tekemisissä Janinan kanssa kesälukiosta. :) Koska yleensä kaikki leireillä tms. tavatut ihmiset vaan jotenkin jää taka-alalle. Ja se, miten paljon tienasin omaa rahaa.

13. Mikä ärsytti eniten?
Yksittäiset asiat. Läksyt ja joskus oma käytös.

14. Missä tunsit onnistuneesi?
Ihan arkisissa asioissa. 

15. Mihin petyit?
Etten ehtinyt ottaa enempää aurinkoa haha! Ehkä siihen miten en onnistunut jakamaan aikaani kaikkeen. Ja tietysti siihen että yhä edelleen soditaan.

16. Uitko meressä?
Kolmesti taisin.

17. Matkustitko? Minne?
Unkariin, Tukholmaan & Espanjaan plus kotimaassa Itä-Suomeen ja Poriin. :)

18. Teitkö jotain, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Asuin isäntäperheessä & kävin uhlussa uimassa.

19. Kumpi oli parempi, vuoden alkupuoli vai loppupuoli?
Tämä on paha! Sanotaan loppupuoli.

20. Muutuitko vuoden aikana?
Ainahan sitä ''kasvaa'' jotenkin, mutta aika vähän koen olevani erilainen. Vuoden vanhempi taas.


+

Vuoden..

1. Paras ostos?
Tämänhetkinen puhelin & uusin objektiivi!

2. Kohokohta?
Kesälukio Espanjassa. Tai oikeastaan kaikki lomat :)

3. Ikimuistoisin hetki?
En osaa valita vaan yhtä..

4. Biisi?
London Grammarin Nightcall tai Daughterin Woods.

5. Uusi tuttavuus?
Janina & Martin :)
(myös ainoat lol)

6. Ruoka?
Sushi ja ikuinen klassikko, tortillat.

7. Juoma?
Makuvischyt varmaan, enpä tiedä :D

8. Tv-ohjelma?
How i met your mother!!

9. Elokuva?
Tfios taaaaaai Hobitti

10. Kirja?
Kirjavaras oli varmaan paras. Sit myös tfios tähänkin. Ja potterit enkuksi. Oikeastaan kaikki englanninkieliset mitä olen lukenut.

11. Söpöin?
Niko awaw tuitui hih

12. Lomapäivä?
Nikon kanssa telttailureissu yyteriin kevarilla, uintipäivät uhlussa, leffailta annin kanssa.. Ja jälleen kerran Espanja.

13. Ilo?
Kaikki hetket kun sai nauraa ja oli hyvä olla. Äidin yllätyssynttärit oli hieno viikonloppu koska kaikki oli niin ilosta ja onnellista koko ajan :)

14. Suru?
Ei muistella? Kaikki riidat ja läheisten suru. Ketään mulle läheistä ei kuollut tänä vuonna, mikä on hieno asia.




Kaikenkaikkiaan tosi hyvä vuosi. Olen tyytyväinen, mutta tottakai odotan tältä vuodelta enemmän. Niin, tältä vuodelta! Kello ehti lyödä kaksitoista ennen kuin sain tämän julkaistua, joten 


IHANAA & ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!  









28.12.2014

Gifts


Sain superkivoja lahjoja, enkä oikeastaan mitään turhaa. Se onkin ehkä tärkeintä. Suurin yllätys oli kyllä ehdottomasti toi lauta, en ollut siis toivonut mitään tollasta :D Mutta sen verran mitä sisällä oon tota testaillu, niin tosi sulavasti kulkee! Varmasti tulee käyttöä kunhan kevät tulee. Näiden kuvissa olevien lisäksi sain isältä rahaa, päiviltä marimekon pussilakanat ja salaattiottimet samaa sarjaa jota se anto viimevuonna ja sit Janinalta ja Eveltä kaikkea pientä kivaa. Eilen sain myös Nikolta superihanan lahjan & sen äidiltä Hitlerin raivottaret -kirjan. Eli all together sain hyvää ja enemmän kuin toivoin. Ja kaikki mun antamat lahjat sai myös kiitosta, mikä on mulle sinänsä jo lahja. 

lahjat
IMG_8538
Tädiltä & äidiltä (jälkimmäinen siis sormustelineeksi/koristeeksi) 
IMG_8545
Äidiltä & Anitralta
IMG_8540
Villasukat Nikon mummilta (sain myös arpoja voitin 5€ jee!) & muut äidiltä
crimim
Nämäkin äidiltä, ehkä yks parhaista lahjoista :3
IMG_8550
Kummisedältä ja serkulta. 2 cool 4 u. 


Vuosi alkaa olemaan lopuillaan, taas kerran saa ihmetellä ajan kulkua. Teen vielä ainakin yhden postauksen, missä vähän muistelen kulunutta vuotta. Uudeksivuodeksi mulla ei ole vielä mitään suunnitelmia, oletettavasti olen kotona koska heti seuraavana päivänä lähdetään Helsinkiin ja sieltä 2. päivä Krakovaan. Oon niin innoissani!! Ja käykää muuten kattomassa mun viimepostauksen jouluvideo jos jostain syystä missasitte! :)





27.12.2014

JOULU 2014

Tässä lupailemaani videota! Kolmen minuutin pätkä siis vaan, mutta eiköhän tästä saa jotain käsitystä miten mun joulu meni. Aamupäivä oltiin kotona, äitin, kummien ja serkun sekä sen tyttöystävän kanssa. Syötiin puuro ja pelailtiin lautapelejä. Sitten iltapäivällä mentiin hautausmaan kautta tädille syömään ja availemaan lahjat. Illalla kotona avasin vielä pari pikkupakettia äidiltä ja kattelin telkkua joulupäivän puolelle. Oli tosi mukava aatto, kaikki suju hyvin ja oli ilonen tunnelma koko päivän. 
Muistakaa laittaa videon laatu hd:lle ennen kattomista. :)



Mitä muuten tykkäilette näistä videoista? Koska jos teitä kiinnostaa nähdä enemmän, niin voisin koittaa väsätä näitä edes vähän useamminkin. Videokuvaus on mulle kuitenkin vielä aika vierasta, mutta eiköhän tässä koko ajan kehity. Nyt jatkan kuvien muokkailua, huomenna luvassa lahjapostausta. Heipsan!



25.12.2014

A merry, merry...

Christmas! Omalta osaltani se on sujunut oikein mukavast, ja erityisesti lumi toi kunnon joulun tuntua. Ruoka oli hyvää ja lahjat myös. Ja vaikka tätä iloista juhlafiilistä voisi jatkua pidempäänkin, niin kyllä tällä annoksella taas vuoden verran pärjääkin.
Kuvasin aattona kameralla videonpätkiä, joista ajattelin vaihtelun vuoksi koostaa pienen jouluvideon kuvien sijasta. Miltäs kuulostaa? Siihen asti että saan videon tehtyä Nikon avulla (ja nikon koneella, koska oma on aivan kuollut.. tälläkin hetkellä jaan kännykästä nettiä koulusta saadulle chromebookille) jätän tänne aaton tunnelmia kännykästä. Toivottavasti teidän joulut ovat menneet hyvin, tunnelmallista jatkoa! 

x1
Meillä oli äidin kanssa tänä vuonna kuusen sijasta joulusypressi! Tosi kaunis ja ei varista yhtään. // Kohta puurolounaalle -hymy // Pelattiin päivällä varmaan 3 tuntia pelejä, pääasiassa aliasta erilaisin variaatioin. // Tämä roikku mukana koko päivän.

x2
Muualle haudattujen muistomerkillä, niin kaunista! // tonttu // Tädin luona oli vähän erilainen puu lahjojen yllä. // Yks parhaista lahjoista, hih. Näistä lisää lähipäivinä!




20.12.2014

PAELLA


Olin viimeviikon perjantaina äidin kanssa mun tädillä viettämässä paella-iltaa. Eli siis tehtiin yhdessä tätä espanjalaista herkkua missä on näin suurinpiirtein sanottuna riisiä, kanaa, chorizo-makkaraa, katkarapuja, simpukkaa, paprikaa, tomaattia ja mausteita (kurkuma, suola & pippuri). Niin ja persiljaa,, mutta se ei hirveästi edes maistu. Aivan älyttömän hyvää tuli!! Tätä on ihan pakko tehdä joskus Janinan kanssa ja muistella reissua. :)


PicMonkey Collage
IMG_8467
IMG_8469
IMG_8474
IMG_8479
IMG_8482
IMG_8481

Nam! Syötiin tätä myös seuraavana päivänä lounaaksi, ja oli jopa melkein parempaa kun maut olivat vähän vahvistuneet yön aikana. Jos teitä kiinnostaa kokkailla tätä, niin resepti löytyy googlehaulla ''paras paella'' ! :)


15.12.2014

8 days left!


Enää reilu viikko, ääk! Oon saanut Nikoa lukuunottamatta ostettua kaikkien joululahjat ja tänä vuonna olin tosi tyytyväinen kaikkiin lahjaostoksiin. Uskon (ja toivon) etten hankkinut kenellekään mitään turhaa. :) Rakastan antaa lahjoja, ja joskus mulla meinaa mennä vähän yli. Nyt pysyin ihan aisoissa eikä rahaa mennyt liikaa. Jää sitten Krakovaan käytettäväksi ;) 

Pari päivää sitten tuli taas h&m paketti, josta piti puolet palauttaa. Mutta toi punanen (näitä mun yksittäisiä villejä värivalintoja!) neule ja valkoinen t-paita jäi kaappiin. 

IMG_8395
Äiti teki mun hyin vähäisellä avustuksella piparkakkutalon. Toi tuoksuu edelleen yli viikon vanhana tosi kivalta keittiössä :)
IMG_8433
IMG_8430



8.12.2014

Nälkäpelihöpötystä!



Heippa! Onko moni teistä käyny kattomassa uusimman Nälkäpelin? :) Itse kävin kattomassa sen Nikon kanssa pari viikkoa sitten, ja taas tykkäsin! Joidenkin olen kuullu sanovan, että tämä oli edellisiä huonompi pätkä, omasta mielestä yhtä loistava hyvä kuin aikasemmatkin. Toisenlaiset mielipiteet johtuu varmaan siitä, että tää on huomattavasti synkempi. Melkein jokainen kohtaus on pommitusta tai maan alla olemista, eikä ketään ole kentällä. Mun mielestä hyvä näin, kolmas leffa lähes samalla kaavalla olis vieny tästä maun. En malta odottaa sitä toista osaa Matkijanärhestä!  

Luin ne kirjat joku vuosi pari sitten, ensimmäisen melkeimpä yhdeltä istumalta, ja rakastuin syvästi. Se koko ajatus tulevaisuudesta tollasena kun Collins sen kirjoissaan kuvasi oli tosi mielenkiintonen ja erilainen muihin lukemiini kirjoihin verrattuna. Tiedän että se ''kirjat on niin paljon parempia kuin elokuvat'' -juttu on joidenkin mielestä tosi ärsyttävä, mutta se on melkeinpä aina ihan totta! :D Kirjoissa kaikki pystytään kertomaan tarkasti, koska mitään aikarajoituksia ei ole. Lisäks ne antaa tilaa omalle mielikuvitukselle ja ennen kaikkia henkilöistä saa paljon syvemmän ja kokonaisvaltasemman käsityksen, mikä taas saa ainakin mut eläytymään vahvemmin. Toisaalta mä kyllä tykkään siitä, että leffa antaa selkeät kasvot kaikille henkilöille. On jotenkin helpompi kuvitella vaikka Katniss kentällä, kun tietää tarkkaan mitä Jennifer Lawrence näyttää. Tietenkin on sitten ihan eri asia jos omasta mielestä elokuvaan on valittu rooliin epäsopiva näyttelijä. Itse oon kyllä sitä mieltä ettei Jenniferiä parempaa olis voinu valita. Hän on valkokankaalla ihan samanlainen kuin tekstissäkin, ja lisäks vielä ihan huippuhauska roolin ulkopuolella. :)

thg III

Julkaisin ennen Vihan Liekkien ilmestymistä listan sen soundtrack-biiseistä (click!). Kuuntelen noita kaikkia yhä edelleen, varsinkin Shilouettes & the Gale song on tosi hyviä biisejä jo ihan pelkästäänkin. Tän vuoden soundtrackille mulla oli kovat odotukset, koska sen artistit oli supersuosikkini Lorden käsialaa. Lorden molemmistä biiseistä listalla (yellow flicker beat & ladder song) tykkäsin paljon, mutta muut jättivät vähän kylmäksi. Jotenkin tuntu että ne ei sopineet elokuvan teemaan melkein yhtään, monissa oli enemmänkin iloinen ja tanssimusiikkimainen sointi. Ehkä viimeiseen osaan kehitellään taas jotain loistavaa, tähän vähän petyin. Laitan tähän kuitenkin ne Lorden biisit sekä yhden muun josta pidin. :)

Lorde - Yellow Flicker Beat


Lorde - Ladder Song

CHVRCHES - Dead Air

Ja vielä näiden lisäks mulle nousi hienoks kappaleeks kirjan pohjalta tehty the Hanging Tree -biisi, jonka Jennifer laulo leffassa. Sanoissa ei paljon vaihttelevuutta ole, mutta ahh tää on niin hyvä.



Tulipa aika paljon tekstiä, toivottavasti siellä on muitakin Nälkäpeli-faneja niin ei tullut ihan seinille huudeltua. Olis tosi kiva kuulla teidänkin mielipiteitä kirjoista tai leffoista! :)



5.12.2014

This whole life of hallucination


PicMonkey Collageg
glögi

Moikka! Joulukuu on vihdoin täällä. Aika menee ihan älyttömän nopeesti en tajua! Tää vuosi on kestäny suurin piirtein saman verran kun kaks matikantuntia. Mutta mieli on korkeella, tykkään fiilistellä joulun aikaa niinkun olen jo varmaan sata kertaa maininnut. Ainut miinus on tää synkkyys, alkaa jo turhauttamaan varsinkin kun ulkona otetuista kuvista tulee mun taidoilla aika paskoja ):  

Koulussa oli tänään itsenäisyyspäivä-/lakkiaisjuhla. Tykkään noista koulun juhlista siltä osin että meillä on yleensä aika hyviä musiikkiesityksiä. Huomenna olis tarkotus olla täällä isällä kun Päivin pojatkin perheineen tulee, syödään ja katellaan linnan juhlia. Mutta nyt lähden bussille, käyn turussa ostelemassa vähän lahjoja ja illalla Janinan kanssa leffaan :) Heippa & hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille!



30.11.2014

Maailman parhaita taatelikeksejä


Leivottiin äidin kanssa tänään mummin reseptillä keksejä, joita mummi teki usein kun olin pienempi. Taateli sinänsä ei kuulu ihan mun ykkösruokiin, mutta nämä on aivan älyttömän hyviä. Ja kauan noita saakin nauttia, kun tällä reseptillä tulee n. 100 kappaletta. Laitan tähän sen reseptin jos teitäkin kiinnostaa koittaa, suosittelen ehdottomasti! Ja tosiaan koska tämä on mummilta, niin kaikki reseptien ajat ja määrät on hänelle vähän niinkun viitteitä, mutta oikein hyvin onnistuu tätä noudattamalla :)


TAATELIKEKSIT (n.100kpl)

sokeria  450g
voita  500g
kananmunia  3kp
ruokasoodaa  ½tl
jauhoja  650g
kivettömiä taateleita  500g

1. Sokeri & voi vaahdotetaan. Kananmunat lisätään yksitellen joukkoon.
2. Ruokasooda liuotetaan 2:n ruokalusikalliseen vettä ja sekoitetaan taikinan joukkoon. 
3. Taatelit pilkotaan pieniksi ja sekoitetaan jauhoihin. 
4. Jauhot + taatelit seikoitetaan taikinaan käsin.
5. Taikinasta tehdään pieniä pyöreitä palloja, jotka painellaan haarukalla mataliksi.
6. Paistetaan uunissa (n.200 astetta) noin 8-11 minuuttia kullanruskeiksi.


taateli
sdd
pelti
namm





22.11.2014

22.11.



kouluk
yammy

Tän vuoden koulukuvat ja tortilloja, kuvistakin jo näkee ettei ole mitään hirveän tähdellistä kerrottavaa xd Koeviikon keskellä ollaan, 3 takana ja 2 edessä. Ikuinen huoh lukiolle. Mutta muuten on ollut kivaa, ensimmäiset kunnon lumet sato eilen ja se vaan nostatti mun hälyttävän korkeeta joulufiilistä entisestään.. Koko viimeviikon suunnittelin mitä lahjoja ostan kellekin ja mitä toivon ite ja oh god. Voisin vaan koko joulukuun istuu huovan alla ja juoda glögiä. Plus odotan joululomaa tositosi paljon koska lähdetään äitin kanssa 2. päivä tammikuuta Krakovaan!! Kaikkein eniten odotan sitä kun mennään käymään Auschwitzissa. Oon äärettömän kiinnostunut juutalaisvainojen ajasta kaikessa kauheudessaan, ja olen jo pitkään halunnu päästä käymään keskitysleirillä. Tiedän nyt jo että se tulee varmasti olemaan aika järkyttävä kokemus, mutta odotan sitä silti tosi paljon. Plus tietysti muutakin oloa siellä Puolassa :) Nyt sammutan koneen ja koitan saada edes vähän luettua maanantaiseen psykankokeeseen, heips!



14.11.2014

I want


Heips! Tää on taas näitä jos ois rahaa kuin roskaa -postauksia.. Kattelin siis h&m:n, Monkin ja Brandy Melvillen tarjontaa muutama tilaus mielessä :) Kokosin ihan pienen kollaasinkin että millaisia vaatteita olisi hakusessa. Brandylta tuossa ei ole yhtään varsinaista vaatetta kun niillä on sivuillaan kuvia vaatteista ainoastaan mallien päällä.
dididii
ylärivi vasemmalta: h&m   Monki   h&m
alarivi vasemmalta: Monki   h&m   Brandy Melville

Mitäs olette mieltä? Itse tykkään tosi paljon, ja onhan se niin ettei tuollaisia perusvaatteita yksinkertaisissa väreissä ole koskaan liikaa ;) Ja hei jos jollain on kokemuksia Brandylta tai Monkista tilaamisesta niin olis tosi kiva kuulla! 
Viikonloppu taitaa mennä maanantain espanjankokeeseen sekä keskiviikkona alkavaan koeviikkoon valmistautuessa. Tai ainakin valmistautumista ajatellessa.. Hauskaa viikonloppua kaikille!


5.11.2014

Vihdoin..


..voitin bannerin taistelussa harmautta vastaan! Eli siis sain sen laitettua paikoilleen valkopohjaisena. :D Vielä toistaiseksi pidän sen ihan tuollaisena yksinkertaisena ja selkeänä tekstinä, teen sitten jossain vaiheessa parempaa oikein ajan kanssa. Jossain vaiheessa taitaa olla mun käytetyin sana ikinä, hah. 
Sairastuin tossa viimeviikon lopulla tosi kovaan kuumeeseen, ja torstaina todettiin myös poskiontelotulehdus. Oli aika rankka viikonloppu, mutta nyt taidan olla jo ihan kunnolla voiton puolella :) Alkuviikon poissaolo koulusta vetää kyllä sitten ihan kivasti häviölle, tuntuu etten ymmärrä noista läksyistä mitään.. Vielä loppuviikko ja ensviikko aikaa kiriä ja sitten alkaa jo kokeet. Onneks sielläkin on pari mukavaa vapaapäivää heti alussa ja lopussa. Mutta nyt en jaksa ajatella niitä. Viimepäivät olen siis vaan makoillut, lukenut (John Greenin Paper Towns vihdoin luettu loppuun. Vaikkei ihan listaykköseksi mene niin silti hyvä, ajatuksia herättävä kirja, suosittelen!), selaillut kännykkää ja katsonut how i met your motheria eli himymiä (nimimerkillä aivan koukussa). Vähäisen liikkumisen takia vähän jännittää että miten jaksan edes kävellä aamulla sen vaivaisen pienen matkani kouluun, kun tuntuu että välillä on toi vessaan ja keittiöönkin kävely saanut melkein hengästymään. Joka tapauksessa, tässä vähän tämän päivän tunnelmia kuvina. Oli miten hipster-ruokaa tahansa, rakastan sushia. Oikeesti niiiiiin hyvää! Ja niiiiiiiiiiiiiiiin kallista.. 

IMG_8216
IMG_8252
IMG_8229
IMG_8245





24.10.2014

Syysloma


IMG_8089
IMG_8048
IMG_8081
IMG_8077
IMG_8111
IMG_8082
IMG_8064
PicMonkey Collage
IMG_8102
Picmc

Viimeviikonloppu Tampereella! Asuttiin siis sellasessa loma-asunnossa ihan kylpylän vieressä ja pienen bussimatkan päässä keskustasta. Oli tosi mukava ja rentouttava viikonloppu. Hyvää ruokaa, vähän shoppailua, poreamme, auringonpaiste,, Arki masentaa. Tänään olin kotona kipeenä, ärsyttää kun tällasta pientä lämpöä ja flunssaa ja voimattomuutta on ollut jo muutaman viikon ajan eikä millään meinaa loppua :(  

Bloggausinspiraatio on taas ollut karkuteillä, mutta kovasti koitan löytää sitä. Itse asiassa pari kivaa ja vähän erilaisempaa juttua on jo toteutuksessa. Selailin tossa vanhoja postauksia ja ughh en tiiä. Oon joihinkin postauksiin ihan hirveen tyytymätön joten oletettavasti poistelen noita vähemmän tähdellisiä. Tuntuu että olisin tyytyväinen tähän blogiin vaan jos jokainen postaus olis matkapostaus :D

Anyways, nauttikaa viikonlopusta ihanat!



15.10.2014

Syysasua



IMG_8000
Pi
IMG_7996
IMG_8009
P

Neuletakki  Seppälä // kauluspaita JC // farkut Gina // kengät Anttila // kassi Monki // sormukset H&M

Haha hiuksetki iha miten saattuu, mutta kuitenkin tässä yks asu kuluneelta viikolta mistä tykkäsin kovasti :) Ja neule oli Seppälästä vielä puoleen hintaan. Oon tällä hetkellä niiiiin happy koska syysloma alko! Vaikka vaan 2 päivää niin hyvää tekee silti. Ollaan menossa Tampereelle pienelle kylpylälomalle, siitä tulee varmasti postausta aikanaan, nyt hyvää yötä 




10.10.2014

what's up


Moips, aattelin tässä hyppytunnilla väsätä tällasen pienen postauksen jostain ihan randomeista jutuista. Mitä teille kuuluu? Mulle kuuluu ihan hyvää, vähän stressiä meijän musikaaliprojektin suhteen kun aika tuntuu valuvan kauheeta vauhtia sormien läpi. Ja koulujuttujen ulkopuolellakin ihan jees. Syksy on mulle ollu aina sellanen aika masentava vuodenaika, vaivun helposti sellaseen yleistilaan ettei mikään oikein kiinnosta ja haluaisin vaan nukkua. Plus ärsyttää ihan sairaasti kun tulee pimeää niin aikasin. Nytkin kyllä väsyttää ihan helvetisti, mutta ainakin sellanen yleinen mielenkiinto asioihin on säilyny. Alotin tossa kattomaan uutta sarjaa, mulla on tosi mielenkiintonen John Greenin kirja kesken ja pää kuhisee kaikkia kivoja sisustusjuttuja! Niitä haluaisin toteutella ihan rankemmallakin kädellä, mutta aikaa menee niin paljon muuhunkin. Jos nyt jouluun mennessä :)

Nyt pitää sulkea kone ja lähteä kouluun, adios!

IMG_7849
IMG_7862
IMG_7851
IMG_7844
IMG_7873
En malta oottaa että pääsen lukemaan tätä jatko-osaa!